Laura Santanen
Ensin oli Urbaani viidakkoseikkailijatar-matkablogi ja sen ympärille rakentui vuonna 2016 kokonainen reissunaisten monikanavainen Seikkailijattaret-yhteisö. Santalau on katto kaikelle, yhdistävä kotisatama, josta matka kanssani alkaa.
Olen Laura Santanen, nelikymppinen ja monialainen seikkailijatar, joka haaveilee hitaammasta elämästä ja matkailee pintaa syvemmin. Visuaalisuus on omassa elämässäni läsnä, aina ja kaikkialla. Pyrin arjen kauneuteen ja olen nautiskeva esteetikko. Pienillä yksityiskohdilla on suuri merkitys, syvyydellä ja aistimisella on merkitys. Unelma-elämässä maailman kulttuurit rikastuttaisivat jokapäiväistä arkea. Ruoka olisi puhdasta ja lakanat aina hotellihuonemaisen silitetyt. Matkoja kuvattaisiin järjestelmäkameralla ja vähemmän olisi enemmän.
Mistä kaikki alkoi?
Palataan vuoteen 2012. Kaiken alku oli intohimo matkailun ja tarinankerrontaan, jo aikana ennen nopeaa sosiaalista mediaa. Syntyi hyvin henkilökohtainen, matkailijan elämäntapaan keskittyvä, Urbaani viidakkoseikkaiijatar -nimellä kulkeva matkablogi. Bloggaaminen ei tarkoittanut sosaalisen median moniosaamista ja rytmi oli hitaampi.
Päiväkirjamainen matkablogi jäi ajan muuttuessa isomman projektin, kokonaisen matkailevien naisten yhteisön eli Seikkailijattarien jalkoihin ja matkavinkit siirtyivät blogista muualle, myös sosiaaliseen mediaan. Loogisesti, sosiaalisessa mediassa otin käyttöön nimimerkin urbanjunglelaura, onhan se versio urbaanista viidakkojen seikkailijattaresta.
Santalau syntyi
Päätoimeni on kauneuden ja saralla. Olen koulutukseltani parturi-kampaaja ja avasin vuonna 2019 oman Aroha Helsinki -salonkini Helsingin Ullanlinnaan. Salonki ei ole pelkkä hiusstudio ja kutsunkin tilaa luovaksi tilaksi. Suoritin brändäykseen, tuotteistamiseen ja palvelumuotoiluun keskittyvän tutkinnon, tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon. Ideat kehittyivät, oman yrittäjyyteni kokonaisuus laajeni entistä selkeämmin. Luova tilani on paikka uuden ideoinnille, holistisen kauneuden ja holistisen yrittäjyyden keidas. Aulassa toimii pieni myymälä, jossa on myös käsityönä tekemiäni Santalau. -koruja.
Siitä se idea myös lähti. Kairossa syntynyt korubrändini ei olekaan keskiö, vaan osa jotain isompaa. Santalau on nyt kokonaisvaltaisen yrittäjyyteni koti ja nyt myös tukikohta omalle tekemiselleni. Ei ole vain Urbaani viidakkoseikkailijatar -blogia. Ei ole vain Seikkailijattaret-yhteisöä, ei ole vain Aroha Helsinki -studiota, eikä minua matkailuvaikuttajana. Kaikki nämä muodostavat kokonaisuuteni, minun henkilökohtaisen ja intressilähtöisen yrittäjyyspakettini, jonne olet löytänyt tiesi.
Holistista elämää ja yrittäjyyttä
Luova tilani, Aroha Helsinki, on luotu matkilijan maailmaksi, kulttuureja kunnioittaen ja niistä inspiroituen. Kampaamokokemuksen toivon tarjoavan muutakin kuin pelkän lopputukoksen ja haluan kannustaa asiakkaita ottamaan pienen irtioton. Myönnän, että käytän sanaa holistinen myös tavoitteena itselleni. Se ehkä motivoikin kaiken uudelleenjärjestelyssä. Keskittymällä myös tasapainoa ja kokonaisvaltaista hyvää tavoittelevaan sisällöntuottamiseen kannustan myös itseäni muistamaan, että siitähän kaikesta oli jopa matkoillani aina kyse; hitaamman ja aidomman elämän tavoittelusta, syvemmästä tutkimusmatkailusta kohteiden kautta myös omaan mieleen. Mikään ei lopulta muuttunut, fokus oli vain välillä kateissa. Koska kaikki liittyy aina toisiinsa, Seikkailijattaret-yhteisöni kokoontumisia järjestetään Arohassa.
Seikkailijattaret syntyi halusta yhdistää reissunaisia
Seikkailijattaret sai alkunsa vuonna 2016 ajatuksesta luoda yhteisö kaltaisilleni reissaajille, joita yhdistää uteliaisuus maailmaa kohtaan.
Vuosien aikana yhteisö on kasvanut yhdeksi Suomen tunnetuimmista matkailuyhteisöistä. Seikkailijattaret kokoaa yhteen matkailijoita, maailmankansalaisia ja uusia näkökulmia etsiviä ihmisiä niin verkossa kuin kasvotusten järjestettävissä tapahtumissa.
Seikkailijattaret on yhteisö, jossa tutkitaan maailmaa lähellä ja kaukana.
Mitä teen?
SeikkailijattaretYhteisö, media ja tapahtumakonsepti ihmisille, joita kiinnostavat maailma, matkailijan elämäntapa ja merkitykselliset kohtaamiset.
Aroha HelsinkiHelsingin Ullanlinnassa sijaitseva hyvinvoinnin, kauneuden ja elämysten tila, jossa järjestetään myös Seikkailijattarien tapahtumia.
SisällöntuotantoTuotan sisältöjä omiin kanaviini sekä valikoituihin yhteistyöprojekteihin matkailun, hyvinvoinnin, elämäntavan ja elämysten teemoista.
Matkan varrella
Urbaani viidakkoseikkailijatar -blogi (2012–2025)
Seikkailijattaret-media (2016–2026)
City.fi -kirjoittaja
Retkipaikka.fi -kirjoittaja
useita matkailu- ja sisältöyhteistöitä Suomessa ja kansainvälisesti
Tunnustuksia:
Supersaver Travel Blog Awards
The Blog Awards Finland -finalisti
Cision Top 10 -matkablogit
Yhteistyöt ja yhteydenotot
Jos haluat tehdä yhteistyötä, kutsua puhujaksi, järjestää tapahtuman tai muuten vaihtaa ajatuksia, ota yhteyttä.
Tervetuloa mukaan tutkimaan maailmaa hieman uteliaammin.
